keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Pikku-joulu risteilyllä

Vpk -klubin Mikkelin osasto rykäsi tuossa syksyllä Tallinnan risteilyvaraukset ja eihän meitä Veen kanssa paljoakaan tarvinnut houkutella kun jo liityimme seuroihin. Risteilyseurueessamme oli tällä kertaa kuusi aikuista ja maskottina tuttuun tapaan pikkuinen Vappu. Hänkin jo kuusivuotias eskarilainen. 

Pikku Vappu ja me matkan alkutahdeilla.






Koko seurue saatiin yhteen kuvaan kun tarjoilija ystävällisesti ja ihan oma-aloitteisesti tarjoutui kuvamaan. No eihän me kieltäydytty, vaikka tälläinen 'perus paxi' -kuva vähän meitä melkein nolottikin. Mutta onneksi vpk -klubin ex-opasjäsen ei ollut ehtinyt mukaan tälle reissulle. Sovimme et ei kerrota hänelle, hah..







Alla olevassa kuvassa Vappu iltasella 'drinksulla' tai ainakin drinksubaarissa muiden mukana naamioituneena tuntemattomaksi möröksi.




Vapun lasissa luonnollisesti mehua, mutta kun Sipuli herätti epäilyksen, jotta Vapun mamin lasissa olisi alkoton juoma. No onneksi asia osoittautui huhupuheeksi, ja mami pysyti taas rentoutumaan.

Naamiot innoittivat myös Sipulin pieneen irroitteluun.





Laivalla olo sujui ihan leppoisan seurustelun merkeissä, osa porukasta kun ei ollut tavannut toisiaan edellisen syksyn Toscanan reissun jälkeen.

Aamulla olimme Tallinnassa ja  piipahdimme muutaman tunnin kaupunkikävelyllä joulutorin joulutunnelmaa haistelemassa. Sää oli hieman kylmän kostea, kuten usein talvisaikaan näin merenranta kaupungissa. Vaan eipä tuo meidän menoa haitannu.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti