Likka kurssitti lumilajit läpi portugalin pojalle

Lyhyen neljän vuorokauden lomalla Kuusamossa kävi aika vähäiin kun nuorten piti käydä läpi alkeista alkaen niin monta talvilajia. Osittain likka halusi tietenkin itse hiihtää, lasketella ja jopa pilkkiä pitkästä aikaa, mutta olihan toinen näkökulma myös tälläkertaa esitellä kundilleen kaikki nämä erittäin virkistävät ja rentouttavat talvilsen lumiloman puuhat Suomessa.

Aloituslajina oli olosuhteiden pakosta murtomaahiihto mökin ympäristön todella pehmeessä syvässä lumessa, ja välineenä metsäsukset. Ei ihan helppo laji edes hiihtoa hanskaavalle, mutta hyvinhän se vävyn tekeleeltä sujui. Hyvää kuvaa tosin ei tilanteesta saanu napattua, kun oli niin monta jännitettävää muuttujaa samaan aikaan. Nimittäin rinteessä puiden keskellä pehmoissa lumessa ensikertalaisena pujoteleva ekakertalainen jänskättää kaikkia seurassa olevia niin paljon, että valokuvaus jää kyllä ihan sivurooliin.

Seuraava laji laskettelu osoittautui melkeinpä helpommaksi, mutta kyllä aloittelija siinäkin väsähti. Pienen teoria opetuksen jälkeen likka raahasi kaverinsa tunturiin, ja kolmen tunnin lipun he siellä menivät pitkin ja poikin mäkiä.

Alla kuvassa nuoripari poseraa ennen varisinaista mäenlaskukoitosta.

Alla kuvassa pienen pieni hiihtokoulu alkajaisiksi. Eli Vee selittää vähän aurakäännöksen teoriaa. Likka seuraa kärsimättömänä vierestä.

Pienen teoriaosuuden jälkeen likka vei rakkaansa hissillä tunturiin, ja alla olevassa kuvassa lienee käynnissä aurakäännöksen opettelu likan malliin.

 Ilmeisesti hauskaa oli ja he nauttivat  rinteen riemuista, ainakin meidän likka kun pitkästä aikaa pääsi lajin pariin.  Ainakin olivat nauravia ja väsyneitä kun taas iltapäivällä tavattiin. Olimme Veen kanssa kiertäneet Rukan ympärysladun sillä välin, tosin vaihteeksi taas eksyimme ja saimme pari ylimääräistä kilometriä aikaseksi. Joten olimme kaikki nälkäisiä ihanan ulklilupäivän jälkeen, ja niinpä menimme vielä pizzalle Rukalla ennen kuin  lähdimme kohti kotimöksää.


Mökin läheisillä koneella tehdyillä kunnon ladulla vetäisimme seuraavana päivänä neljään pekkaan mukavan sunnuntailenkin, jolle kertyi peräti kahdeksan kilometriä matkaa. Likka olisi jatkanut vaikka kuinka pitkälle, ajatuksena kai et 'kaksikymppinen jaksaa enemmän kuin viisikymppinen'. Mutta mamman piti laittaa vähän jarruu, kun ymmärsi et elämänsä eka hiihtolenkkillä vieraamme voi väsähtää.

Lumilomapäivien huipennukseksi viimeisienä iltapäivänä likka vei kundinsa vähän pilkille Jungan järven jäälle.  Kalaa eivät tosin saaneet, mutta taatusti erikoisen elämyksen, ja sisukkaasti he pilkkivät pitkän aikaa. Nähtävästi juuri sen verran nyki, että mielenkiinto pysyi molemmilla yllä. Alla olevasta pilkkikuvasta ei kyllä osaisi arvata mitä siinä puuhataan, jos ei oikeasti tiedä.

Seuraavana päivänä he sitten palasivat Oulun kautta kotiin Hesaan monta kokemusta rikkaampana. Eiköhän sitä taas seurustelua jatketa kesän tullen näissä merkeissä myös heidän kanssa, vaikka matka onkin pitkä.

Äijien hiihtovaellus

Vee ja Ärrä halusivat saada vähän haastetta tekemällä pidemmän laturetken Oivangista Rukalle Susi-Kallen reittiä pitkin. Lupasin olla heitä vastassa Kuontivaaran laavulla auton kanssa, jotta hiihtäjät saavat kyydin halutessaan kotiin noin kolmenkymenen  kilsan jälkeen.
Pienen etsinnän jälkeen parkeerasin auton kyseisen laavun lähistöllä olevan viehkon kahvituvan viereen, ostin kupposen kahvia ja katsoin että noin puolen tunnin sisällä laturetkeläiset saapuvat tapaamispaikalle. Mutta tulikin soitto, että herrat on eksyneet huonojen latumerkintöjen takia, eivätkä ainakaan ole lähellä sovittua tapaamispaikka. Mutta eivät kyllä osaneet sanoa mistä heidät löytää. Vaan onneksi nykytekniikka auttaa. Heti kun he saivat itselleen osoitteen, pystyin 'tompan' avulla navigoimaan heidän luokse pelastavana enkelinä, heh. Veeltä oli hymy hyytynyt, mutta Ärrältä hymyä vielä löytyi.

Vieraiden virtaa

Mukavaa vaihtelua saatiin lomamme alun parin viikon ajan kun läheiset ihmiset kävivät hiihtelemässä kanssamme yksi toisensa perään. Kundi Oulusta tuli tyttöineen heti jo seuraavana päivänä, kun olimme rantautuneet möksälle, viikonlopuksi. Tosi kiva kun nuoret saavat saunatuvasta oman pesän myös talvella, kamiinaan vaan tuli pariksi tunniksi ja lämpötila tavottelee jo kohta kolmeakymmnetä. Laskettelupäivä Rukalla oli  heidän hupiansa tällä kertaa.

Alla kuvassa ikäänkuin vahdinvaihto meneillään sunnuntaisena päivänä, kun Ärrä oli lentänyt Kuusamoon ja nuoriso oli lähdössä kotiinsa leppoisan viikolopun päätteeksi.

Seuraava vahdinvaihto olikin sitten loppuviikosta kun Ärrä oli lennähti kotio etelään ja likka pääkaupunkiseudulta poikaystävänsä kanssa pyrähti luoksemme nauttimaan Suomen talvesta pitkästä aikaa.

Saapumisiltana nuoret löhöilemässä tuvan sohvalla.

Tässä vaiheessa on vasta  otettu tuntumaa syvän lumen suksilla hiihtelyyn pehmeä lumisella järvenjäällä. Eikä se niin huonosti menny  ollenkaan. Mutta varsianiset haasteet olivat vielä edessä.

Liki neljän vuorokauden mökkimatka

Ihan ennätysaika menikin matkaan kotoa mökille kun jäimme Ouluun nuorten, kundin ja tyttöystävän, luokse kahdeksi yöksi. Oli kaikenlaista hommaa heidän apuna meillekin tarjolla.

Porukalla siis kasattiin meidän vanha kierrätyssänky nuorenparin makkariin. Valehtelematta kaikkia neljää tarvittiin sänkyä rakentaessa, mm. välillä pitelemään suht raskaita metallisia osia. Vee muisteli joskus rakentaneensa samaa petiä noin neljä tuntia. Tällä kertaa sänky valmistui alle kahdessa tunnissa. Mutta olihan meitä neljä siinä puuhassa mukana.

Yhden päivän käytimme Oulussa meidän nuorten auttamiseen ja tyhjentelimme yhden varaston. Vuokrasimme peräkärryn Veen kanssa ja veimme kärrillisen tavaraa kaatikselle. 

Vielä ennen perille möksälle pääsyä mökkeilimme Siurua -jokivarressa nuoruuden ystävien luona yhden yön seudun. Rentouduimme moottorikelkkailemalla kairaan nuotiolle päiväkahville. Olipas hauskaa vaihtelua meille, kerrankin jotain aivan extemporee jutskaa.

Ensin Vee otti tuntumaa pitkästä aikaa kelkkailuun pihapiirissä tutustumalla emännän kelkan vaiheiston käyttöön eteen ja taakse.  Elikkäs pakki olikin aivan uutta kun edellinen ajokerta yli kymmenen vuotta sitten oli ollu niin alkeellisella kelkalla et sellainen puuttu kokonaan.

Ja sitten pienen tekniikkaan tutustelun jälkeen vaan suoraan kairaan kahvittelmaan kahdella kelkalla koko sortin sakki.

Seurustelua jatkettiin myöhään yöhön mukavan isäntäparin kanssa.

Alla kuvassa isäntäväki pirteenä yömyöhään viehättävässä kesäkeittiössään Siurua-joen rannalla. Meistä Veen kanssa ei kyllä oiskaan saanu näin hyvää kuvaa, paitsi onkohan se niin että kun on hyvät mallit niin kuvat onnistuu aina....

 

Omalle mökille pääsimme lopulta noin pari vuorokautta oletusaikataulua myöhemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja nyt sitten ollaan yhtäjaksoisesti kakkoskodissa Hiidenharjussa muutama viikko kevätlomalla.

Lounaalla likan kanssa

Taas kerran sain huomata, että on tavattoman mukavaa tavata omia lapsia nyt kun he ovat aikuisia ja omillaan.

Niinpä nautin taas kerran kovasti kun kävimme, Vee ja minä, likan luona kylässää. Ja sitten hänen kotikadun nepalilaisessa ravintolassa lounaalla yhdessä. Oli todella mukava rupatella ja vaihtaa kuulumisia kiireettömästi kolmestaan vaihteeksi valmiiksi tehdyn hyvän ruoan äärellä.

Ruokailun jälkeen Vee kurssitti likkalle vanhan järjestelmäkameransa käyttöä. Likka meinaa paneutua järkkärin saloihin lähitulevaisuudessa.

Leppoisan lounaan jälkeen palasimme kotiin Hämevaaraan tyytyväisenä sielu ja ruumis ravittuna.

Kultuuria ja seuraelämää

Erillaisista kultuurielämyksisitä on nautittu muutaman parin viime viikon ajan ihan urakalla. Mikä on tietenkin hyvä asia, koska muutaman päivän kuluttua lähdemme mökille ja siellä kultuurit on vähissä, paitsi tietenkin ne ihanat kultuuriksi luokiteltavat luontoelämykset.

Ensiksi nautimme Tapiola Sinfoniettan konsertista suunnattomasti Musiikkitalossa. Kyseinen käynti oli myös ensikäynti uudessa konserttitalossa ja kyllä olikin hienoa. Onpas nyt saatu musiikille upea esityspaikka Helsinkiin. Aivan ihanan konstailematonta ja selkeää. 

Seuraavaksi kultuuriksi kävimme Willensaunassa katsomassa Maaninkavaaran teatteriesityksenä. Aiemmin olen lukenut saman tarinan  kirjana, eikä näytelmä hävennyt kirjalle ollenkaan. Käsikirjoitukseen oli saatu uitettua kaikki oleellinen romskusta. Näyttelijävalinnat olivat tosi sattuvat ja molemmat osasivat esittää roolihenkilönsä upeasti ja myös hauskasti surullista tarinaa tilannekomiikalla keventäen. Näytelmän aihe kun on mielestäni tavattoman surullinen kestävyysurheilijan valmennusstoori, jossa suurin pakonomainen intohimo menestyksestä onkin valmentajalla, joka tässä tarinassa on vielä valmennettavan isä.

Vielä kun hyväksi lopuksi kulttuuripläjäykselle piipahdin katsomassa The Artist leffan. Elokuva täytti ihan odotukseni, sehän oli ihan täyttä hyväntuulista viihdettä.

Tämä kaikki yllämainittu kun vielä nautitittiin hyvien ystävien seurassa olenkin valmis siirtymään pohjoiseen viettämään lumien keskelle erakkoelämää ja kevään tulosta nauttimaan. Tosin ekat kaksi viikkoa on jo buukattu täyteen lähisuvun kyläilyä, että niinkun kaksistaan ei  jouduta keväästä koko aikaa nauttimaan. Kivaahan se vaan on.

Kevään kynnyksellä

Aurinko on selvästi herännyt ja kevät alkamassa. Milloinkaan ei  taivas ole niin sininen ja lumi niin säteilevä kuin auringon heijastuessa keväällä valkoisesta hangesta. Ulkolämpö on pysytellyt  nollan tietämissä ja räystäät ruvennu tiputtelemaan solkenaan vettä. Tuntuu jo ilmassa kesän odotuksen tunnelmia. Toisaalta valon määrän lisääntyminen muutenkin piristää mieltä. Ikäänkuin heräisi talviunesta.

Kulunut talvi on ollut jotenkin aivan ihana, vailla tavallista kiirettä ja väsyneenä taapertamista. Välillä on toki ollut uneton yökin, mutta kun seuraavana yönä saa nukuttua se ei ehdi juurikaan väsyttää. Mutta todeksi on tullut itselleni näytettyä kuluneen vapaa vuoden aikana, että unentarpeeni on  talvella suurempi. Usein oon aatellu et talviunille pitäs päästä, ja nyt oon kyllä ollut oikea karhu 'Pallejooseppi'.

Vaikka olenkin toisaalta talvi-ihminen on kesä kuitenkin aivan mahtava ja  myös odotettu vuodenaika.

Epähuoneesta työhuoneeksi

Ja vaihteeksi pintaremppa jatkuu. Nyt on vuorossa kundin entisen huoneen muuntaminen huushollimme työhuoneeksi. Huoneen seinäväri muutettiin maalaamalla hillityn hallituksi lämpimän sävyiseksi vaaleaksi. Vaatekaappi uudistettiin, valitun korkean pähkinänvärisen kaapin rakentaminen ei sitten ollutkaan ihan pikkujuttu. Tarvittiin nimittäin meidän lisäksi yhden pitkän miehen voimat ja pituus ennenkuin kaappi nousi paikoilleen. 

Keittelin hernesopan ja leivoin laskiaspullat ja kutsuimme Ärrän talkoisiin. No mikäs  siinä sehän olihan kivaa vaihtelua.

On vaan tosi jänskää, että uusi kaappi oli tyhjillään vaan ihan pienen hetken. Vee keksi, että hänen urheiluvaruste et sopivatkin sinne mainiosti. Ja niin tehtiin. Missään ei muutenkaan näy tyhjää ja ylimääräistä säilytystilaa, vaikkakin neljän hengen kodista on sännännyt maailmalle jälkikasvu kamoineen päivineen. Kai se ihminen luonnostaan täyttää jokaisen liikenevän kolosen roinillaan, ainaki me.