Aurinko on selvästi herännyt ja kevät alkamassa. Milloinkaan ei taivas ole niin sininen ja lumi niin säteilevä kuin auringon heijastuessa keväällä valkoisesta hangesta. Ulkolämpö on pysytellyt nollan tietämissä ja räystäät ruvennu tiputtelemaan solkenaan vettä. Tuntuu jo ilmassa kesän odotuksen tunnelmia. Toisaalta valon määrän lisääntyminen muutenkin piristää mieltä. Ikäänkuin heräisi talviunesta.
Kulunut talvi on ollut jotenkin aivan ihana, vailla tavallista kiirettä ja väsyneenä taapertamista. Välillä on toki ollut uneton yökin, mutta kun seuraavana yönä saa nukuttua se ei ehdi juurikaan väsyttää. Mutta todeksi on tullut itselleni näytettyä kuluneen vapaa vuoden aikana, että unentarpeeni on talvella suurempi. Usein oon aatellu et talviunille pitäs päästä, ja nyt oon kyllä ollut oikea karhu 'Pallejooseppi'.
Vaikka olenkin toisaalta talvi-ihminen on kesä kuitenkin aivan mahtava ja myös odotettu vuodenaika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti