Kuusamon luonnossa sielu lepää ja keho saa treeniä, tosin kylläkin silleen että ruokahalut on aivan hirmuiset. Muutaman kilsan välein pistellään pikkupaloja tai juotavaa napaan ihan seisaltaan ladun varrella. Kahvit ovat jääneet tällä kertaa useimiten ottamatta mukaan reppuun, koska olemme törmänneet latujen varsilla olevien laavujen siivottomuuteen itseasiassa jo viime vuonna. Siitä meni maku tälläerää laavutulilla istuskeluun. Vee tosin soitti ulkoilureiteistä vastaavalle valituspuhelun ja ensi viikolla tutkimme oliko palautteella vaikutusta.
Hiihtäessä mennään mm. välillä peffa maata viistäen ja muutenkin habitus lumeen häviten kun laskut ovat hyvällä kelillä niin kovavauhtisia, että vauhti karkailee toisinaan ihan lapasesta.
Esimerkiksi näin:
Sauvat vaan välillä menee poikki mutta miehet ja naiset on toistaiseksi pysyneet ihan ehjinä ja kokonaisena kondiksessa. Elikkä pienellä säikähdyksellä ja naurulla on selvitty. Mutta myös on varomaan opittu, ainakin kaikkia uusia isoja laskuja ja niitähän täällä riittää.
Tässä taas ollaan vaihteeksi pysytyssä ja varsin hyvävoimaisena alkumatkasta 26 kilsan hiihtolenkillä.
Juu ja kovasti tässä Ärrän kaa karttaa tutkittiin, että josko vetästäs samalla koko Susi-Kallen lenkki (40 kilsaa) ihan Rukalle asti, mutta päätimme kuitenkin jättää vielä toiseen kertaan, ja ottaa tämä lenkin ihan harjoituksen kannalta eli alle kolmella kymmenellä kilsalla selvittiin.
Aika rennon näköstä sakkii, veljekset (Vee ja Ärrä) nojailevat tässä pienellä breikillä latuopasteeseen.
Loppumatkasta kukaan ei jaksanut dokumentoida reissua valokuvaamalla, koska Lapin luonto oli taas kerran näyttänyt oman arvaamattomuutensa. Keli oli vaihtunut aamupäivän lentokelistä sohjoiseksi töhnäksi. Eli viimeiset viisi kilsaa olikin yhtä tuskaa ja ahdistusta. Hartiavoimin kiskottiin itsemme kumminkin takaisin kämpille syömään, saunomaan ja rentoutumaan. Palkinto on aina se sama ihana rentoutunut hyvä olotila pitkän lenkin jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti